Ympäristötarkastajaa haetaan

23.11.2022 — 10:21

Konneveden kunta hakee Etelä-Konneveden kansallispuiston maisemiin

YMPÄRISTÖTARKASTAJAA

kokoaikaiseen virkasuhteeseen. Virka on määräaikainen 1.1.-30.6.2023, jonka jälkeen virka täytetään vakituisesti.

Ympäristötarkastaja huolehtii virassaan myös Rautalammin kunnan ympäristöviranhaltijatehtävistä, työaika jakautuu kuntien kesken 50/50. Ympäristötarkastaja toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen eli ympäristölautakunnan alaisena viranhaltijana ympäristönsuojelun viranomais- ja asiantuntijatehtävissä. Tehtäviin kuuluvat mm. ympäristönsuojeluviranomaisen erityislakien mukaiset valvonta-, lupa-, ohjaus-, edistämis- ja neuvontatehtävät. Tehtäviin sisältyy myös luonnonsuojelun edistämis- ja kehittämishankkeita, mm. vireillä on lintuvesiin kohdistuva KuntaHelmi -hanke Konnevedellä ja Rautalammin kunnassa pohjavesien suojelusuunnitelman edistämistoimia. Työ on kunnissamme laaja-alaista ja monipuolista.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on ympäristönsuojeluun soveltuva korkeakoulututkinto. Tehtävässä menestyminen edellyttää lisäksi alan lainsäädännön tuntemista. Etsimältämme henkilöltä toivomme innostunutta otetta työhön, hyviä vuorovaikutustaitoja, jämäkkyyttä ja kykyä hoitaa tehtäviä itsenäisesti. Lisäksi hakijan eduksi luetaan kokemus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä, sekä alan ohjelmistojen ja tietojärjestelmien hallitseminen. Työ edellyttää oman auton käyttöä.

Mukavan työyhteisön lisäksi tarjoamme myös osittaisen etätyömahdollisuuden. Lähityöpiste on monipaikkainen sijoittuen sekä Rautalammin, että Konneveden kuntaan.

http://www.konnevesi.fi,

YhteystiedotJohanna Mykkänen, ympäristönsuojelusihteeri johanna.mykkanen@konnevesi.fi, puh 0400-200194 (30.11.2022 saakka); Markus Tiihanoff, tekninen johtaja, markus.tiihanoff@konnevesi.fi, puh. 0400919341 (24.11. alkaen) ja Henri Pennanen vs tekninen johtaja, henri.pennanen@konnevesi.fi puh. 0408446604

Palkkaus 3400

Työ alkaa 02.01.2023 tai sopimuksen mukaan

Haku päättyy 15.12.2022 klo 15:00 Jätä hakemus http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/481939/fi_FIIlmoitus

Ilmoitusnumero11715338Työnantajan viite481939

« Uutishuone

Chatbot