Valtioneuvoston linjaamien toimenpiteiden vaikutukset Rautalammin kunnassa

17.3.2020 — 15:17

Rautalammin kunnan laajennettu johtoryhmä on kokoontunut 17.3.2020 päättämään kunnassa toteutettavista toimenpiteistä, jotka johtuvat Valtioneuvoston linjaamista valtakunnallisista linjauksista väestön turvaamiseksi koronavirustilanteessa.

Tilanne elää koko ajan ja myös valtakunnalliset linjaukset tarkentuvat, joten alla olevat linjaukset tarkoittavat tämänhetkistä käsitystä toiminnasta. Ohjeistusta ja linjauksia päivitetään tarpeen mukaan.

Hallituksen linjaamat toimenpiteet ja niiden vaikutukset Rautalammin kunnassa

Varhaiskasvatus ja koulutus:

Valtioneuvoston linjaus:
Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa. Näin turvataan toiminnan kannalta kriittisen alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti. Valtioneuvosto linjaa, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin.

Rautalammin kunnassa:
Varhaiskasvatus toimii tällä hetkellä normaalisti. Mikäli vanhempien on mahdollista hoitaa lasta kotona, suosittelemme toimimaan näin. Kuitenkin tässä vaiheessa valmius varhaiskasvatuksen järjestämiseen on, ja vanhemman työssäkäynti/opiskelu on perustelu varhaiskasvatuksen tarpeelle. Mikäli varhaiskasvatuksessa resurssit eivät riitä hoidon järjestämiseen kaikille, priorisoidaan hoito yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lapsille.

 

Valtioneuvoston linjaus:
Koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään. Poikkeuksellisesti kuitenkin järjestetään koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. Edellä mainitut järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona 18.3.2020.

Rautalammin kunnassa:
Toimitaan valtioneuvoston linjausten mukaisesti.

Erillinen tiedote koulujen toiminnasta poikkeusjärjestelyiden aikana

 

Valtioneuvoston linjaus:
Lähiopetuksen sijaan kaikkien yliopistojen, ammattikorkeakoulujen sekä ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen järjestäjien opetus ja ohjaus järjestetään mahdollisimman laajalti vaihtoehtoisilla tavoilla, muun muassa etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua hyödyntäen.

Rautalammin kunnassa:
Ei vaikutusta Rautalammin kunnan toiminnassa.

 

Valtioneuvoston linjaus:
Ylioppilastutkinnon kokeet toteutetaan 13.3.2020 julkaistussa tiivistetyssä aikataulussa 23.3.2020 mennessä huomioiden terveysviranomaisten antamat määräykset.

Rautalammin kunnassa:
Ylioppilastutkinnon kokeet Rautalammin lukiossa toteutetaan valtioneuvoston linjauksen mukaisesti.

Julkiset kokoontumiset, tapahtumat sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut

Valtioneuvoston linjaus:
Rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.

Rautalammin kunnassa:
Rautalammin kunnassa järjestetään välttämättömät kunnalliseen päätöksentekoon liittyvät kokoukset. Sikäli kuin mahdollista, kokouksia pyritään siirtämään eteenpäin ja mahdollisuuksien mukaan järjestämään sähköisesti.
Rautalammin kunnan järjestämät tapahtumat on peruttu toukokuun loppuun saakka.

 

Valtioneuvoston linjaus:
Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja –paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.

Rautalammin kunnassa:
Kirjasto (myös omatoimikirjasto) suljetaan 17.3.2020 kello 16. Liikuntapaikat (kuntosalit ja uimahalli) ovat suljettuina. Kuntouttavat työtoiminta on keskeytetty, asiakaskohtaiset tukipalvelut pyritään järjestämään tilanteeseen soveltuvalla tavalla. Ikäihmisten päivätoiminta keskeytetään 18.3.2020 alkaen. Kunnan keskuskeittiö toimii normaalisti ja toimittaa ateriat ateriapalvelun asiakkaille. Ruokakuljetuksissa noudatetaan tehostettua hygieniaa (mm. hengityssuojaimin) riskiryhmiin kuuluvan asiakaskunnan suojelemiseksi.

Ikäihmisten palvelut

Valtioneuvoston linjaus:
Kielletään vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä.

Rautalammin kunnassa:
Toimitaan valtioneuvoston linjauksen mukaisesti.

 

Valtioneuvoston linjaus:
Kielletään ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa pois lukien tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla.

Rautalammin kunnassa:
Toimitaan valtioneuvoston linjauksen mukaisesti.

 

Valtioneuvoston linjaus:
Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet), pois lukien kansanedustajat, valtiojohto ja kunnalliset luottamushenkilöt.

Rautalammin kunnassa:
Toimitaan valtioneuvoston linjauksen mukaisesti. Kunta keskustelee paikkakunnan päivittäistavarakauppojen kanssa mahdollisuudesta 1) riskiryhmille suunnattuun asiointiin kaupassa sekä 2) kauppatavaroiden kotiinkuljetukseen.

Katso myös erillinen tiedote sosiaalipalveluiden toiminnasta.

Julkinen sektori työnantajana

Valtioneuvoston linjaus:
Julkisen sektorin työnantajat määräävät ne julkisen sektorin työntekijät etätyöhön, joiden työtehtävät sen mahdollistavat.

Rautalammin kunnassa:
Toimitaan valtioneuvoston linjauksen mukaisesti. Tästä aiheutuu muun muassa kunnanviraston ovien sulkeutuminen, työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse.

Muut valtioneuvoston linjaukset

Rautalammin kunta toimii myös muiden valtioneuvoston antamien linjausten mukaisesti. Kunnan laajennettu johtoryhmä ei tässä vaiheessa katsonut olevan tarvetta niiden osalta linjata kuntakohtaisia toimenpideohjeita.

Kysy lisää:

Kunnanjohtaja

Anu Sepponen

0408405088

anu.sepponen@rautalampi.fi

Yksikkö

Hallinto, Johtoryhmä

Toimipaikka

Kunnanvirasto
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi

Lue lisää:

« Uutishuone

Chatbot