SavoGrown alueen kunnat kokeilevat robottipuheluita kuntalaisten äänen kuuluviin nostajana

SavoGrown alueen kuntalaiset saavat kohta jännittää, milloin oma puhelin pirisee ja kunnanjohtaja soittaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan aito kunnanjohtajan puhelu vaan robottipuhelukokeilu, jonka tavoitteena on kysellä kuntalaisten mielipiteitä ja tarpeita.

SavoGrown alueen kunnissa on vahva elinvoiman kehittämisvire. Kuntalaiset halutaan osallistaa mukaan kuntien kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun ja päätöksentekoon halutaan lisää avoimuutta.

Osallisuuden vahvistamiseksi kunnat kokeilevat Robottipuheluita Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (SITRA) tukemana. Tämä uusi ns. demokratian käyttöliittymä ei edellytä kuntalaiselta erityistä aktiivisuutta eikä teknistä osaamista tai älylaitteita – lähinnä hieman aikaa ja rohkeutta jutella robotin kanssa hetki.  

Sitra haluaa olla vahvasti mukana tukemassa suomalaisen demokratiayhteiskunnan kehitystä. Kokeilu on osa Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektia, jonka keskeisiä tavoitteita ovat mm. kansalaisten osallisuuden edistäminen digitalisaation tarjoamia keinoja hyödyntämällä.

Kokeilu ajoittuu välille marraskuu 2020 – maaliskuu 2021. Kokeilun aikana SavoGrown alueen kuusi kuntaa (Suonenjoki, Rautalampi, Tervo, Vesanto, Keitele ja Pielavesi) toteuttavat robottipuhelintekniikalla ainakin yhden laajalle kohdejoukolle suunnatun puhelun, jolla kunta pyrkii kontaktoimaan suuren joukon sellaisia täysi-ikäisiä kuntalaisia, joiden yhteystiedot (puhelinnumero) ovat julkisesti saatavilla. Puhelussa pyrkimys on kysyä mahdollisimman avoimella tavalla kuntalaisen mielipiteitä ja tarpeita. Puhelussa on avoin kysymys, jossa voi tuoda esille haluamiaan asioita sekä täsmällisempiä kysymyksiä. Puhelut toteutetaan kunnanjohtajan äänellä ja ne etenevät täysin ääniohjauksella.

Robottipuhelinteknologialla saaduista vastauksista saadaan kattava tilannekuva kuntalaisten haluista ja tarpeista. Aineistosta keskeisimmiksi kehittämisen kohteiksi nousseita teemoja kunta voi halutessaan vielä syventää kuntakohtaisesti yksilöidyllä 2. soittokierroksella.

Kunnan työntekijät ottavat puhelun jälkeen erikseen suoraan yhteyttä, mikäli puheluissa ilmenee välitöntä puuttumista vaativia huolenaiheita. Puheluiden analyysin tulokset pyritään viemään osaksi kunnan toiminnan kehittämistä ja päätöksentekoa. Puheluiden toimivuudesta osallisuustyössä selvitetään erillisen tutkimusosion avulla, jonka toteuttaa maantieteilijä Anniina Miettinen.

Kokeilun etenemistä voi seurata mm. SavoGrown verkkosivuilla: www.savogrow.fi/robottipuhelut
Sitran Kansanvallan peruskorjaus –projekti: https://www.sitra.fi/aiheet/kansanvallan-peruskorjaus/

Lisätietoja Robottipuhelut-kokeilusta antaa SavoGrown Elinvoimapäällikkö Sanna Kauvosaari

p. 0400 866 724 sanna.kauvosaari@savogrow.fi , Sitran Asiantuntija Joonas Leppänen, p. 0294 618 454 joonas.leppanen@sitra.fi

« Uutishuone

Chatbot