Rautalampi on tunnettu vahvasta yhteisöllisyydestään. Yhdessä tekeminen, naapuriapu ja
tapahtumat, kuten Koko kylän talkoopäivä ja jäälyhtyjen rakentaminen, ovat olennainen osa
Rautalammin kulttuuria. Nyt tämä yhteisöllinen perinne saa uuden digitaalisesti
saavutettavan muodon Commu-sovelluksen avulla. Rautalammin kunta ja Commu aloittavat yhteistyön, jonka myötä rautalampilaiset voivat antaa ja pyytää apua helposti ja nopeasti
älypuhelimella, vahvistaen paikallista yhteishenkeä ja rohkaisten arjen pieniä hyviä tekoja.
“Rautalampi on hyvien ihmisten kylä. Nyt meillä on mahdollisuus levittää ja enentää hyvää
commu-sovelluksen avulla. Välitämme toisistamme ja haluamme vahvistua arjen pienissä
teoissa”. Commun ydinajatus sopii täydellisesti Rautalammin kunnan
hyvinvointisuunnitelman tavoitteisiin eli kestävään kehitykseen, hyvään mielenterveyteen ja
kuntalaisten osallistamisen vahvistamiseen, sanoo sivistys- ja hyvinvointijohtaja Matti
Vänttinen. “Commu antaa meille hienon mahdollisuuden oppia tuntemaan ja tukemaan
kuntalaisia ja toisiamme yli sukupolvirajojen”, jatkaa Vänttinen.
Commu on arjen naapuriapua edistävä mobiilisovellus, jossa kuka tahansa voi pyytää apua
tai tarjota auttavaa kättään. Rautalampilaiset voivat käyttää Commua esimerkiksi
tarvitessaan apua kauppareissulla, lastenhoitoon, lemmikkien hoitoon, hävikkiruoan
jakamiseen tai vaikkapa pihatöihin. Sovellus mahdollistaa pienet ja suuremmatkin hyvät teot,
oli kyseessä sitten lyhyt vierailu vanhuksen luona tai yhteinen talkoopäivä. Tavoitteena on
madaltaa kynnystä pyytää ja tarjota apua ja rakentaa entistäkin vahvempaa yhteishenkeä.
“Yhteistyö kunnan kanssa tukee ja kannustaa rautaisen rohkeita Rautalammin asukkaita
tekemään arjen pieniä hyviä tekoja. Commun myötä mahdollisuus auttaa kulkee taskussa
arjessa ja muistuttaa mahdollisuuksista tehdä hyvää. Avun pyytäminen on monelle vaikeaa
ja moni meistä jää yksin ongelmiensa kanssa. Toivon, että sovellus auttaa asukkaita
pitämään toisistaan huolta päivittäin, yksinkertaisimmillaan muutamalla napin painalluksella”,
kertoo Commun perustanut Karoliina Kauhanen.
Rautalampi mukana Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailussa
Yhteistyön myötä Rautalampi on myös mukana Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailussa.
Seuraava voittajakunta valitaan Eurooppalaisena inhimillisen solidaarisuuden päivänä
20.12.2024. Palkintopotti on tällä hetkellä 800€.
“Jokainen Commuun luotu auttamisen ilmoitus, oli se sitten avunpyyntö tai avun tarjous,
kerryttää pisteitä. Lisäksi pisteitä saa aloitetuista keskusteluista. Eniten pisteitä saa kun käy
auttamassa naapuria esimerkiksi koiran ulkoilutuksessa tai kaupassa käynnissä ja vahvistaa
sen Commun kautta”, Kauhanen kertoo.
Kunta, jonka asukkaat ovat olleet ahkerimpia auttajia ja keränneet hyvillä teoillaan eniten
pisteitä, voittaa palkintopotin. Nyt kuntien kannattaa panostaa yhteisöllisyyteen, sillä jokainen
kilpailuaikana mukaan liittynyt kunta kerryttää palkintopottia 100€. Voittavan kunnan
asukkaat saavat päättää itse, miten käyttävät palkinnon.
“Voittopotilla voisi esimerkiksi perustaa lähikouluun stipendin, jolla palkitaan avuliaita
koululaisia hyvistä teoista”, Kauhanen kertoo. “Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään!”
Näin annat apua ja pyydät apua Commussa:
- Lataa Commu -sovellus Google Play -kaupasta tai App Storesta.
- Rekisteröidy sähköpostillasi ilmaiseksi. Halutessasi voit vahvistaa henkilöllisyytesi
pankkitunnistautumisella tai mobiilivarmenteella. - Valitse sovelluksen kartalta avunpyyntö tai luo oma auttamisen ilmoituksesi. Voit
auttaa niin lähialueellasi kuin etänä. - Anna ja pyydä apua! Näet Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailun live-tilanteen
Commussa.
Rautalampi on vireä ja rohkea kulttuuripitäjä Pohjois-Savossa.
Lisätietoja
Rautalammin kunta
Sivistys-ja hyvinvointijohtaja Matti Vänttinen
p. 040 480 1492
matti.vanttinen@rautalampi.fi
Kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Tiina Laitinen
p. 050 3396954
tiina.laitinen@rautalampi.fi
Karoliina Kauhanen
Perustaja, Commu App
0403614070
karoliina@commuapp.fi
commuapp.fi
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa
apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen,
talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt lähes 100,000
käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä
vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää
vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin
naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja
vähentäen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt