Erityisesti toivotaan nuorten vastauksia!
Miten päihteen näkyvät sinun elinympäristössäsi? Ota kantaa kuntasi päihdetilanteeseen!
Pohjois-Savon kunnissa toteutetaan asukkaille päihdetilannekysely, jossa kysytään millaiselta alueen päihdetilanne vaikutta. Päihdetilannekysely on osa Pakka- toimintamallia
Kyselyllä kartoitetaan asukkaiden alkoholiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin ja rahapeleihin sekä huumeisiin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä. Erityisesti ollaan kiinnostuneita alaikäisten päihteiden käytön ilmiöstä, mutta asia koskee kaiken ikäisiä kansalaisia. Kyselyn avulla halutaan myös selvittää, millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä tärkeimpiä toiminnan kohteita ja millaisia keinoja pidetään hyvinä.
Toimintamallilla pyritään muuttamaan nuorten aikuisten juomatapoja siistimmäksi ja tukemaan alaikäisten raittiuden yleistymistä. Lisäksi tuetaan aikuisten vastuuta alaikäisten päihteettömyydestä.
Paikalliseen ehkäisevään päihdetyöhön saadaan lisää vaikuttavuutta, kun kysynnän ehkäisyssä käyttäviä menetelmiä, päihdekasvatusta ja koulutusta, täydennetään saatavuuden ehkäisyllä yhteistyössä kauppojen, kioskien, huoltoasemien ja ravintoloiden kanssa. Kysely antaa tärkeää tietoa päihdetilanteesta sekä ehkäisevän päihdetyön toimijoille, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kunnissa ja hyvinvointialueella.
Kyselyn käytännön toteutuksesta vastaa kunta ja tiedon käsittelystä vastaavat kunta ja Pohjois-Savon HYTE- ja osallisuuspalveluyksikkö. Kyselyn tulokset käsitellään Pohjois-Savon PAKKA- tarjontatyöryhmässä. Kunnat saavat tulokset hyödynnettäväksi kunnan ehkäisevän päihdetyön kehittämiseen.
Kysely toteutetaan 13.1 – 31.1 2025
Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä: https://q.surveypal.com/paihdetilannekysely
QR- koodi:
Lisätiedot
Rautalammin EPT- yhdyshenkilö Matti Vänttinen, p. 040 4801492, matti.vänttinen@rautalampi.fi
Helena Törmi, ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori, Hyte- ja osallisuuspalveluyksikkö, Pohjois-Savon hyvinvointialue. P. 044 718 6878 tai helena.tormi@pshyvinvointialue.fi