Rautalammin kunta julistaa haettavaksi rakennustarkastaja-rakennusmestarin viran. Työ on vakinainen ja kokopäiväinen. Työssäsi tulet osaksi teknisen osaston tiimiä, mutta työ vaatii oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Rakennustarkastajana olet keskeisessä roolissa, kun yhdessä kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden kanssa rakennamme tulevaisuuden Rautalammista elinvoimaista maaseutukuntaa. Rakennusmestarina pääset hyödyntämään osaamistasi ennen kaikkea kunnan omien kiinteistöjen parissa. Työ edellyttää soveltuvaa rakennusalan osaamista, mutta myös kykyä toimimiseen asiakkaiden kanssa.
Tehtäviin kuuluu rakentamisen ohjaus, rakennusvalvonnan ja neuvonnan lisäksi korjaus- ja energianeuvonta sekä kunnan omien rakennusten rakennuttaminen ja korjausrakentamisen johtaminen. Viran kelpoisuusehtona on vähintään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai MRA 108§:n siirtymäsäännöksen mukainen pätevyys.
Hakeminen:
Hakuaika päättyy 15.3 klo 12.00. Työpaikkaa voi hakea Kuntarekryn kautta, osoitteessa: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/rakennustarkastaja-rakennusmestari-218969/?r=8
Paperiset hakemukset osoitteella : Rautalammin kunta, Kuopiontie 11 ,77700. Rautalampi, kuoreen tunnus ”rakennustarkastaja-rakennusmestari”.
Lisätiedot:
Tekninen johtaja Antti Tuppura 0400 784570 , antti.tuppura@rautalampi.fi
Kunnanjohtaja Anu Sepponen 040 8405088, anu.sepponen@rautalampi.fi