Rautalampi tekee Sote-selvityksen

2.3.2017 — 10:13

Kunnanhallitus esittää valtuustolle kunnan oman sote-selvityksen laatimista ja mahdollista kilpailuttamista. Päätösesityksen mukaan erillinen päätös tehdään kuitenkin vasta kilpailuttamisen jälkeen. Prosessissa kunta käyttää ulkoista asiantuntijaa selvityksen laatijana ja kilpailuttajana. Päätös pyritään tekemään ennen heinäkuun alkua.

Päätös kunnanhallituksessa syntyi äänestyksen jälkeen, kun Kaija Satuli Sari Hintikka-Variksen kannattamana esitti, että asia jätetään pöydälle. Kari Laitinen Kirsi Mannilan kannattamana esitti asian käsittelyn jatkamista.

Äänin 4-2 asian käsittelyä päätettiin jatkaa, jonka jälkeen kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen sote-selvityksen laatimisesta ja kilpailuttamisesta.

Myös monet muutkin kunnat ja kaupungit ovat teettäneet selvityksiä tai selvityttäneet terveys- ja sosiaalitoimen palveluiden tuottamista yksityisesti, sillä päätösvalta on toistaiseksi kunnilla. Näiden kuntien mielestä sote-lähipalvelut ja -työpaikat voidaan säilyttää paremmin kunnassa kuin, että ratkaisut tekisi perustettava maakunta.

Selvityskokonaisuuteen liittyvät myös terveystoimen ja sosiaalitoimen kunnassa nyt käytössä olevat kiinteistöt sekä kokonaisuuden palvelujen kilpailuttaminen. Lisäksi työterveyshuoltopalvelut ja niiden tuottaminen on Rautalammilla arvioitava uudelleen. -jh

« Uutishuone

Chatbot