Uutishuone

Tarinat

17.3.2017 — 10:09

Myös Rautalammin kunnanjohtaja protestoi vastakkainasettelua

Myös Rautalammin kunnanjohtaja Risto Niemelä on allekirjoittanut valtakunnallistakin huomiota herättäneen ”kuoleviksi” leimattujen kuntien kirjelmän, jossa ei suostuta kaivamaan kotikunnan hautaa. Kai...

14.3.2017 — 14:39

Rautalampi puoltaa diabetes -hanketta

Rautalammin kunnanhallitus suhtautuu Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Teknologian tutkimuskeskuksen käynnistämään Stop Diapetes -hankkeeseen myönteisesti. Hankkeen tavoitt...

14.3.2017 — 14:38

Rautalammilla säilyy kaksi äänestysaluetta

Rautalammilla säilyy edelleen kaksi äänestysaluetta eli Kirkonkylä ja Kerkonkoski. Kunnanhallitus keskusteli asiasta, mutta päätti, että Rautalammilla, toisin kuin esimerkiksi Suonenjoella, ei siirryt...

14.3.2017 — 14:38

Kelan ongelmia puitiin myös kunnanhallituksessa

Rautalammin kunnanhallitus on joutunut puimaan myös Kelan ongelmia, jotka ovat aiheutuneet riittämättömästä henkilökunnasta purkamaan toimeentulohakemuksia niiden siirryttyä kunnilta Kelalle. Rautalam...

14.3.2017 — 14:37

Rämäkkätien valaistukseen määrärahan

Kunnanhallitus on myöntänyt 14 880 euron lisämäärärahan Rämäkkätien valaistusurakan kustannusten kattamiseen. Taustalla on Rautalammin kunnan ja Rämäkkä Holidays Oy:n yrittäjän kesken kesällä 2016 teh...

14.3.2017 — 14:36

VASTALLE kokouspalkkiosumma

Rautalammin kunta antaa Vapaa-ajan asukastoimikunnan, VASTAn käyttöön 600 euroa perimättömistä kokouspalkkioista jaettavaksi kesätreffeillä toimikunnan päättämään kohteeseen. Näin kunnanhallitus hyväk...

14.3.2017 — 09:28

Talousvesiseminaari 6.4.2017 Tervo Lohimaa

Tervon kunnan ympäristöterveyspalvelut järjestää talousvesiseminaarin Tervon Lohimaassa torstaina 6.4.2017 klo 9-16. Alustajina mm. vesilaitoksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja YLE:n sekä eli...

10.3.2017 — 14:24

Pakolaisohjaaja

Rautalammin kunta on päättänyt vuonna 2015 ottaa vastaan vuosien 2016-2019 aikana yhteensä 80 kiintiöpakolaista. Rautalammin kuntaan on perustettu kotouttamisyksikkö, jossa toimivat pakolaiskoordinaat...

3.3.2017 — 12:02

HUOMIO VESILASKUTUSASIAKKAAT

Vesilaskut, joiden eräpäivä on 31.1.2017, ovat inhimillisen erehdyksen vuoksi lähteneet asiakkaille toistamiseen. Nyt tulleet laskut ovat aiheettomia. Pahoittelemme erehdystä. Lisätietoja puh. 040-178...

2.3.2017 — 11:00

Tekniseksi johtajaksi Antti Tuppura

Rautalammin uudeksi tekniseksi johtajaksi on valittu rakennusinsinööri Antti Tuppura, joka aiemmin on toiminut kunnassa mm. teknisen johtajan sijaisena. Tuppura tuli valituksi valtuustossa äänestyksen...

Chatbot