Mukana myös Kiehtova maaseutu-hankkeessa

7.10.2016 — 09:56

Kunta on mukana myös Rautalammin ja Konneveden luontomatkailun kehittämiseen liittyvässä Kiehtova maaseutu -hankkeessa. Sen kustannusarvio on runsaat 200 000, josta kuntien osuus on 30 000 ja tästä Rautalammin osuus 15 000 euroa. Hanke käynnistyi kesäkuun alusta ja kestää vuoden 2018 loppuun.

Kolmas luontomatkailuun liittyvä hanke, johon kunta osallistuu, kehittää ”ruokaelämyksiä”.

Hankkeeseen on ilmoittautunut mukaan rautalampilaisia ja konnevesiläisiä matkailu- ja palvelualan yrittäjiä. Hankehakemus suunnitellaan jätettäväksi Pohjois-Savon ELY-keskukselle.

Hankkeen tavoitteena on kehittää matkailualueen ruokapalveluja elämyksellisiksi ruokamatkailutuotteiksi. Hanke toteutetaan ensi vuoden aikana ja sen kustannukset ovat 58 000 euroa, josta kunnalle ei koidu kuin vähäisiä hallintokuluja. -jh

« Uutishuone

Chatbot