Kunnanhallitus on käsitellyt jälleen hankkeita ja tavoitteita, joilla on tarkoitus parantaa liikenneturvallisuutta ja kohentaa teiden kuntoa. Tässä vaiheessa kunnanhallitus on antanut teknisen osaston tehtäväksi hankkia poliisihallinnon edellyttämät nopeusvalvontakamerat ja pystyttää ne sen jälkeen, kun sijoituspaikat on hyväksytty. Hankinta- ja rakentamistöihin on käytettävissä 50 000 euroa.
Muita Rautalammin keskustaajamaa koskevia liikennejärjestelyjä on suunnitellut Plaana Oy Oulusta ELY-keskuksen lukuun. Kunnan mielestä osa esityksistä voitaneen toteuttaa, sen sijaan ELY-keskuksen hankerahoituksen kokonaisuutta ei vielä tiedetä. Alustavasti on sovittu siitä, että suunnitelmat olisivat valmiit huhtikuun puolivälissä, jotta kevyen liikenteen automaattivalvontakamerat, suojatiesaarekkeet, suojatiet ja rakennettavat taajamaportit voitaisiin rakentaa vielä vuoden 2017 aikana. Kevyen liikenteen väylien lisärakentaminen ratkeaa suunnitelman yhteydessä.
Myös ELY-keskukselta on suostumus automaattisen nopeusvalvonnan rakentamiseksi kantatie 69:lle Rautalammin kirkonkylän taajaman kohdalle. -jh