Kysely varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmille

4.4.2018 — 08:53

Hyvät vanhemmat!

 

Tämän kyselyn myötä mielellämme kuulisimme teidän vanhempien ja lapsenne kokemuksia ja mielipiteitä toiminnasta.

Varhaiskasvatuksen toimintaa ja laatua ohjaa valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, joka on varhaiskasvatuksen järjestäjää velvoittava asiakirja.  Rautalammin varhaiskasvatuksen oma kuntavasu on johdettu valtakunnallisista perusteista ja kuvaa varhaiskasvatuksen järjestämistä kuntatasolla. Kuntavasu otettiin käyttöön 1.8.2017. Kuntavasu ohjaa toimintaa sekä päiväkodeissa että perhepäivähoidossa.

 

Nyt on ensimmäisen arvioinnin aika: kuinka uusi vasu on otettu käyttöön ja miten se näkyy toiminnassa? Olemme kiitollisia, jos osallistuisitte tähän kyselyyn. Kyselyn tuloksia voimme käyttää toiminnan suunnittelussa ja työn kehittämisessä.

Esiopetus on osa myös varhaiskasvatusta. Esiopetusta ohjaa esiopetuksen perusteet. Osa esiopetukseen osallistuvista lapsista osallistuu myös esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen aamuisin ja iltapäivisin. Myös esiopetukseen osallistuvien lasten vanhemmat voivat vastata tähän kyselyyn soveltavin osin.

                   Tästä kyselyyn

Lisätiedot

Paula Korkalainen

                    vs. varhaiskasvatusjohtaja

                   puh. 040 572 5321

                   email: etunimi.sukunimi@rautalampi.fi

 

« Uutishuone

Chatbot