Etsivän nuorisotyöntekijän toimi haettavana

30.4.2018 — 10:30

Rautalammin kunnan sivistysosastolla on haettavana etsivän nuorisotyöntekijän toimi 1.8.2018 alkaen. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on nuorisolain mukaan tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä osallisuutta yhteiskuntaan. Etsivän nuorisotyön keinoin tuetaan nuoren elämänhallintaa sekä pääsyä koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyötekijä työskentelee nuorten parissa myös nuorisotilalla, kouluilla sekä nuorten työpajalla.

Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Arvostamme kykyä kohdata eri elämäntilanteessa olevia nuoria, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta, kykyä työparityöskentelyyn sekä asiantuntemusta julkisista palvelutehtävistä. Etsivä työ on liikkuvaa ja sisältää osittain myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työtehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

Valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä rikosrekisterilain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä lääkärintodistus. Haastatteluun kutsutuilta katsotaan alkuperäiset tutkintotodistukset haastattelussa. Palkkaus ja työaika on KVTES:n mukainen. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Vapaamuotoiset hakemukset 21.5.2018 klo 12 mennessä spostilla osoitteeseen: olli.lipponen@rautalampi.fi

Lisätiedot: sivistysosaston osastopäällikkö Olli Lipponen, puh. 040 551 4361 ja vs. vapaa-aikasihteeri Inna Kääriäinen, 040 576 5952.

« Uutishuone

Chatbot