Rautalammin reitin varrelta

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Rautalammin museon uudessa, upeassa perusnäyttelyssä "Rautalammin reitin varrelta" kerrotaan Rautalammin ja sen lähialueiden menneisyydestä esihistoriasta toiseen maailmansotaan saakka. Näyttely perustuu pääosin museon omiin kokoelmiin. Museon kokoelmissa on tallenteita laajalta alueelta Savosta ja osin Keski-Suomesta.

Free - 12 €

Haminalahden taiteilijat – von Wrightin veljekset ja Matti Karppanen

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Rautalammin museon taidesalissa pääset nauttimaan veljesten Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin sekä Ferdinandin avustajana ja oppilaana toimineen Matti Karppasen taiteesta. Näyttelyssä korostuu luontoyhteys ja erityisesti taiteilijoille tunnusmerkkinen lintujen pikkutarkka kuvaus. Näyttelyssä opimme myös Haminalahden hovista, jossa taiteilijaveljekset varttuivat. Taidesalissa pääsemme ihastelemaan lisäksi rautalampilaisen Aurora Hirnin höyhentaidetta, joka sai alkunsa Julius von Wrightin avulla.

Free - 12 €

Pikinokka – suomenpystykorvan tarina

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Suomenpystykorva, kansalliskoiramme, on pääosassa yläaulan näyttelyssä (6.5.-30.12.2024). Suomenpystykorvan tarina valottaa ”pikinokan” kiinteää yhteyttä Suomen kansan historiaan ja tarjoaa ihasteltavaa niin lapsille kuin aikuisille. Suomenpystykorva on osa elävää suomalaista kulttuuriperintöä ja kansallisaarteeksemmekin rotua on kutsuttu. Näyttelyn on koonnut Irene Pakkanen ja Katri Konttinen.

Free - 12 €

Wanha Mylly avoinna kesän

Kerkonkosken Wanha Mylly

Wanha Mylly avaa ovensa kävijöille 3.6.-11.8.2024 ke-su klo 11-20. Myllyn alakerta suljettu 28.6-15.7. Myllyn alakerrassa pakohuonepeli: Menneisyyden vankina 3.-14.7. klo 12-20. Pakohuonepelin aukioloaikoina Wanhan Myllyn yläkerta avoinna vain klo 12-20. Kaikki poikkeusaikataulut löydät visitkerkonkoski.fi

Päivi Lundvall & Mirja Lundvall: “Visuaalinen vuoropuhelu” – näyttely 3.7-30.7

Kirjaston galleria Rautalammintie 4, Rautalampi, Suomi

Mirja Nuutinen ja Päivi Lundvall ovat toteuttaneet taidenäyttelyn käyttäen menetelmänä visuaalista vuoropuhelua. Esitetyt kuvat herättävät tunteita, synnyttävät ajatuksia ja johtavat lopulta yhteisiin tulkintoihin kokemuksista. Näyttely perustuu keskusteluprosessiin, jota on käyty jo kymmenien vuosien ajan. Erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat tässä pitkässä vuoropuhelussa olleet kuvataide, erilaiset kuvallisen ilmaisun tekniikat, oma luovuus ja luovuus yleisenä ilmiönä niin taiteessa, […]

Pakohuonepeli: Menneisyyden vankina

Kerkonkosken Wanha Mylly

Pakohuonepeli: Menneisyyden vankina Pakohuonepeli aukeaa Wanhalle Myllylle (Kerkontie 1) heinäkuussa kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. Lisätietoja tulossa lähiviikkoina. Ajantasaisin tieto Kerkonkosken Ketterän Facebookista. Ajanvaraus aukeaa kesäkuun alussa osoittessa: http://kerkonkoskenkettera.johku.com/ Pystytkö ratkaisemaan tehtävät ja löytämään tiesi ulos myllystä annetussa ajassa? Pakeneminen tapahtuu arvoituksia ratkomalla, kätköjä löytämällä ja tehtäviä suorittamalla. Pelissä on hämäräinen tunnelma eikä se sovi herkimmille. Pakohuonepeli […]

Heinäkuun iltatori ja Osulan maitolavan soittelot

Puutarhakerhon maitolava, tori

Lämpimästi tervetuloa myymään tai ostoksille! Suositut iltatorit saavat jatkoa heinäkuun torstai-illoissa klo 17-19. Kuka tahansa voi tulla myymään torille tuotteitaan joko kunnan toripöydille tai omille. Myyntipöytiä tai paikkoja ei varata, vaan paikan tai pöydän voi ottaa saapumisjärjestyksessä. Huomioithan muut myyjät ja tuotteet. Soitteloiden järjestäjä avaa tarvitseville sähkötolpan ja varaston, mistä löytyy pöytiä ja penkkejä. Vetonauloina […]

Kerkonkosken viikkokisat

Kerkonkosken Seurala

Kerkonkosken viikkokisat Seuralan kentällä heinäkuussa torstaisin. Lajeina pituushyppy, juoksu ja pallonheitto. Ilmoittautuminen n. klo 17.20 Seuralan kentällä.

Free

Kerkonkosken Kanavajuhla

Kerkonkoski Repolantie 11, Kerkonjoensuu, Suomi

Kerkonkosken kanavan rakentamisen alkamisesta on kulunut 100 vuotta. Kanava valmistui vuonna 1927. Juhlimme Kerkonkosken kanavaa heinäkuussa 19.-21.7. monipuolisesti. Aikataulu: Pe 19.7. Klo 13- 19 Ruusun Galleria avoinna, Kiesimäntie 100 Klo […]

Kerkonkosken kanavajuhla perjantaina 19.7. klo 19

Kerkonkosken Seurala

kanava ja satama - Kerkonkoskelaisten runojen ja laulujen ilta. Esiintyjinä Rauni Paalanen, Anneli Hytönen, Jesi Blomgren ja Aki Virta. Haastatteluissa Pirkko Toiviainen, Kirjava Satama 30 v Uolevi Siikström, kanavamuisteluista.

Kerkonkosken kanavajuhla 20.-21.7.2024

Kerkonkoski Repolantie 11, Kerkonjoensuu, Suomi

La 20.7. Klo 12-16 Ruusun Galleria avoinna Klo 12-15 Hinaaja Myllykoski I avoinna Klo 15 Uittonäytös, Kerkonkosken kanava Klo 16 Yhteislaulutilaisuus: Pelimannit Nelle Karjalainen ja Aki Hytönen laulattavat yhteislauluja, Wanha Mylly, Kerkontie 1. Klo 17 Rantakala, Seurala. 5€. Klo 18-19.30 Iltaristeily Kiesimällä M/S Linnea. Lähtö Kerkonkosken kanavalta. 15€. Klo 19-22 Tanssit ja kahvio Seuralassa. Esiintymässä […]

Heinäkuun iltatori ja Osulan maitolavan soittelot

Puutarhakerhon maitolava, tori Kuopiontie 34, Rautalampi, Suomi

Lämpimästi tervetuloa myymään tai ostoksille! Suositut iltatorit saavat jatkoa heinäkuun torstai-illoissa klo 17-19. Kuka tahansa voi tulla myymään torille tuotteitaan joko kunnan toripöydille tai omille. Myyntipöytiä tai paikkoja ei varata, vaan paikan tai pöydän voi ottaa saapumisjärjestyksessä. Huomioithan muut myyjät ja tuotteet. Soitteloiden järjestäjä avaa tarvitseville sähkötolpan ja varaston, mistä löytyy pöytiä ja penkkejä. Vetonauloina […]

Kerkonkosken viikkokisat

Kerkonkosken Seurala

Kerkonkosken viikkokisat Seuralan kentällä heinäkuussa torstaisin. Lajeina pituushyppy, juoksu ja pallonheitto. Ilmoittautuminen n. klo 17.20 Seuralan kentällä.

Free

Secto Rally Finland – Myhinpään EK 4/8

Myhinpää

Secto Rally Finland ja sen kuuluisa kahteen kertaan ajettava Myhinpään erikoiskoe Rautalammilla perjantaina 2.8. Rallialueella mm. Ämsee Raatalammin suuri kioskiteltta palvelee Myhinpään keskustassa paraatipaikalla C-katselualueella. Valikoimasta löytyy pydäriä, kebabia, grillimakkaraa, […]

Kirsi Rautiainen: Akryylimaalauksia 5.-30.8.2024

Kirjaston galleria Rautalammintie 4, Rautalampi, Suomi

Kirsi Rautiaisen akryylimaalauksia on esillä kirjastolla elokuun ajan. Kirsi maalaa vapaa-ajallaan kokemuksiaan, muistojaan, ajatuksiaan ja tunteitaan; tällä kertaa kankaalle on syntynyt niin metsämaisemia kuin voimaeläimiäkin. Kirsi Rautiaisen luontoaiheisia akryylimaalauksia kirjaston kivijalassa elokuussa. Lämpimästi tervetuloa!

Hyvinvointia aivoille – aivoterveyden ja muistin ilta pe 20.9. klo 16-19

Kuopion Kaupunginteatteri

Kuopion kaupunginteatterissa järjestetään perjantaina 20.9. tapahtuma, jossa tuodaan esille aivojen hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita. Vapaa pääsy! Tilaisuudessa jaetaan tietoa aivojen toiminnasta, auttavista tahoista ja hyvinvoinnista huolehtimisesta. On tärkeää, että muistisairauksia tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tieto tavoittaa ikääntyneet sekä heidän omaisensa.  Varhainen hoitoon hakeutuminen ja avun saanti mahdollistavat usein pidemmän kotona pärjäämisen ja paremman […]

Vanhustenviikon suunnittelu ti 13.8.

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Tule mukaan suunnittelemaan Vanhustenviikkoa 6.-13.10.2024 Kahvitarjoilu! Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Myhinät

Vanha Häkkilä Rautalampi

Tervetuloa kylätapahtuma Myhinöihin! Myhinöitä vietetään Vanhan Häkkilän vanhassa tuvassa lauantaina 17.8.2024 klo 14 alkaen. Ohjelmassa kahvittelua ja yhteistä tarinointia ja turinointia, kyläyhdistyksen kuulumiset, tietovisa ja muuta mukavaa. Myhinäohjelman jälkeen noin klo 16.30 halukkaat voivat vielä jäädä laulamaan karaokea. Poistuminen paikalta viimeistään klo 18. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kyläyhdistyksen kahviossa myynnissä makeaa ja suolaista purtavaa, mm. […]

Free

Linnunpönttötalkoot

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Tervetuloa linnunpönttötalkoisiin Rautalammin Käpynäkodalle maanantaina 19.8. klo 16.30 alkaen. Etelä-Konneveden kulttuurikierros -tapahtumasarja huipentuu kansallispuiston 10-vuotisjuhlapäivään Kalajalla sunnuntaina 1.9. Muun ohjelman ohella tapahtumassa järjestetään linnunpönttöhuutokauppa, jonka tuotto lahjoitetaan Rautalammin metsäeskareiden toimintaan. […]

Rautalammin kouluilta ti 20.8.2024 klo 18 Puroniemessä

Puroniemen leirikeskus Kerkonkoskentie 608, Valitse maa:

Kouluverkkoa koskevaa päätöksentekoa varten oleva kuulemistilaisuus järjestetään Puroniemessä, Kerkonkoskentie 598,  tiistaina 20.8. klo 18. Tervetuloa!

Kuntalaisilta uimahallin tulevaisuudesta

Rautalammin uimahalli Koulutie 16, Rautalampi, Suomi

Kuntalaisille, päättäjille ja kaikille kiinnostuneille tarkoitettu keskustelutilaisuus uimahallin tulevaisuudesta keskiviikkona 21.8. klo 18-20 Matti Lohen koulun musiikkiluokassa. Ei ennakkoilmoittautumista! Tervetuloa!

Rautalammin Rautiaiset 70-vuotta

Mattila Kuopiontie 2, Rautalampi, Suomi

Partiolippukunta Rautalammin Rautiaiset juhlivat 70-vuotisjuhlavuottaan kuluvana vuonna. Lauantaina 24.8. kutsumme entisiä ja nykyisiä partiolaisia mukaan partiohenkiseen tapaamiseen Rautalammin Mattilaan Toholahden sillan pielessä klo 15 alkaen.  Ennen juhlaa on mahdollista osallistua Matolammen retkelle. Ilmoittautumiset kerttu.mustonen@partio.fi mahdollisimman pian.

Haminalahden kartanon elämää ja vaiheita – Atte von Wrightin luentouusinta

Rautalammin Museo Rautalampi, Suomi

Professori Atte von Wright -vierailuluento Rautalammin museon taidesalin näyttely esittelee Haminalahden taiteilijoiden, von Wrightin taiteilijaveljesten ja taidemaalari Matti Karppasen, töitä. Emeritusprofessori Atte von Wright on julkaissut keväällä Haminalahden kartanon historiasta kertovan teoksen Kartano Kuopion takana. Hän kertoo toivotussa uusintaluennossaan taiteilijaveljeksistä ja kartanon elämästä uuden tiedon valossa. Taidesaliin mahtuu 30 kuulijaa, tiedustelut ja ilmoittautumiset luennolle Rautalammin […]

Venetsialaisten talkoopäivä 25.8. klo 15-19

Kerkonkosken Seurala

Venetsialaisten talkoopäivä 25.8. klo 15-19 Seuralassa Suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Kerkonkosken Venetsialaisten valaistus ja valoteokset. Voit tuoda mukanasi valoja, jatkojohtoja, pattereita ja muuta rekvisiittaa. Kokoonnutaan su 25.8. klo 15 Seuralalla, […]

Kuntalaisilta: Tervalamminvuoren tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely Kunnanvirastolla ma 26.8. klo 18

Rautalammmin kunnanvirasto Rautalampi, Suomi

Tervetuloa Rautalammin Tervalamminvuoren tuulivoimakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittelytilaisuuteen kunnanvirastolle! Rautalammin Tervalamminvuori Tuulivoimaosayleiskaava MRL 77 § Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) esittelee A-Insinöörit Suunnittelu Oy:sta Johanna Närhi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävissä kunnanvirastolla 15.8.-15.9.2024 saakka, sekä www.rautalampi.fi/kaavat ja kuulutukset -osiossa https://rautalampi.cloudnc.fi/fi-FI/Kuulutukset/Kaavoitus/Rautalammin_Tervalamminvuoren_tuulivoima(26274). Tilaisuus alkaa klo 18 kunnanvirastolla. Kahvitarjoilu!

EpäTyyppien improvisaatioesitys KLONKS & KLONKS ke 28.8.2024 klo 10 ja 11

Matti Lohen koulun vanha juhlasali Rautalampi, Suomi

EpäTyypit esiintyvät klo 10 varhaiskasvatuksen lapsille ja klo 11 alakoululaisille Matti Lohen koulun vanhassa juhlasalissa. EpäTyypit ovat esiintyvät taiteilija-duo: Jasu Parviainen - tanssitaiteilija-näyttelijä-klovni-muusikko ja Juuso Happonen - esiintyvä taiteilija-lauluntekijä-muusikko-klovni He tuovat osallistavat esitykset julkisiin tiloihin kaikkien saataville sosioekonomisesta tai maantieteellisestä asemasta riippumatta. Esitykset sisältää mm. musiikkia, tanssia, tarinankerrontaa, instant-komiikkaa, klovneriaa ja yllättäviä tilanteesta ja osallistujista kumpuavia tapahtumia eli […]

Alussa – Nyt! Vanhassa Häkkilässä

Vanha Häkkilä Rautalampi

Menneisyyttä kaikuva ja nykypäivässä hengittävä ilta Vanhan Häkkilän vanhassa hirsituvassa Rautalammilla, Etelä-Konneveden kansallispuiston kainalossa. Ovet ja kahvio auki klo 18.30 Ohjelma klo 19 Runolaulaja Ilona Korhonen laulaa maailmansyntyrunon. Hellevi Piispanen esittää geologis-runollisen tarinan Kiven synty, joka kertoo Etelä-Konneveden alueen kallioperästä. Sen ovat kirjoittaneet geologi, tietokirjailija Elina Lehtonen sekä rautalampilainen taiteilija Kaisa Naukkarinen. Esa Pietilä (tenorisaksofoni) […]

15 €

Etelä-Konneveden kulttuurikierros

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Etelä-Konneveden kulttuurikierros yhdistää retkeilyä, tarinoita ja taidetta. Samalla juhlitaan 10-vuotiasta kansallispuistoa. Tapahtumapaikkoina ovat Etelä-Konneveden kansallispuisto, Häähninmäen ulkoilualue ja niiden lähiympäristöt. Tule kanssamme laskemaan verkot vesille! To 29.8. ALKU klo 19 Alussa - Nyt! Menneisyyttä kaikuva ja nykypäivässä hengittävä ilta Vanhan Häkkilän vanhassa hirsituvassa Rautalammilla. Ilona Korhonen laulaa maailmansyntyrunon. Esa Pietilä (tenorisaksofoni) ja Senni Vesanen (kantele) […]

Kerkonkosken Venetsialaiset 30.8.-1.9.

Kerkonkosken Seurala +1 more

Kerkonkosken Venetsialaiset Kerkonkoskella 30.8.-1.9. pe klo 18- su klo 23.59 tms asti) Kerkonkosken Venetsialaisia juhlitaan 30.8-1.9.2024. Ohjelmassa mm. lasten tapahtuma, Komediailta, Livemusiikkia ja upeat valaistukset. Pe 30.8. klo 18 Aki Virta laulattaa Wanhalla Myllyllä tuttuja lauluja. Vapaaehtoinen pääsymaksu Rautalammin ukranalaisten lapsiperheiden hyväksi. La 30.8. Lasten tapahtuma Wanhalla Myllyllä klo 16-17.30. mm. pomppulinna, lasten piknik ja Ketterän […]

Komediailta

Kerkonkosken Seurala

Komediailta Seuralassa lauantaina 31.8. klo 19. Esiintyjinä Riku Suokas ja Tommi Mujunen. Tapahtumassa Kerkonkosken Ketterän kahvio. Tapahtuman kesto n. 1,5h sisältäen väliajan. Tapahtuman järjestää Kerkonkosken Ketterä. Tapahtuman tuotto käytetään Kerkonkosken […]

Sisä-Savon museokierros

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Sisä-Savon museoretki 2024

Rautalammin Muistikahvila

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Muistikahvila on avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Rautalammin muistikahvila

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Muistikahvila on avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Rautalammin pestuumarkkinat 14.-15.9.2024

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

ohjelma päivittyy elokuussa 2024! Lauantaina luvassa mm taikuri Puijon Torven esityksiä, Historiallisten asujen näytös ja hevosvetokisat. Sunnuntaina MisseKissa, palkintogaala, yhteislaulua. Pestuumarkkinat on perinteinen koko viikonlopun tapahtuma täynnä iloisia kohtaamisia ja monipuolista ohjelmaa jo vuodesta 1821 lähtien! Pestuumarkkinat järjestetään syyskuun toisena viikonloppuan eli 14.-15.9.2024. Samaisena viikonloppuna tapahtuu paljon muutakin, mm. SM-suunnistuksen keskimatka ja -viesti, hevosvetokisat, Rompetori, […]

Matti Karppanen, haminalahtelainen lintumaalari – luento

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Rautalammin museon taidesalissa kuullaan pestuusunnuntaina 15.9.2024 klo 13 luento haminalahtelaisesta lintumaalarista Matti Karppasesta, jota opetti mm. Ferdinand von Wright. FM Marianna Falkenberg luennoi. Kesto n. 30-45 min. Taidesaliin mahtuu n. 30 kuulijaa. Mukaan pääsee museon pääsymaksulla (12/10/5/museokortti).

5 € - 12 €

Yhdistysten ilta

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi

Yhdistysten ilta ma 23.9.2024 kunnanvirastolla.

Free

Rautalammin muistikahvila

Rautalampi Rautalammintie 4, Rautalampi, Pohjois-Savo, Suomi +1 more

Muistikahvila on avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Duo Katariina Seleniuksen ja kitaristi Santeri Rautiaisen kamarimusiikkikonsertti kirkossa klo 18

Rautalammin kirkko

Sellisti Katariina Seleniuksen sekä kitaristi Santeri Rautiaisen konsertissa kuullaan kamarimusiikkia säveltäjiltä Sibelius, Schubert ja Boulanger. Duo on konsertoinut aktiivisesti vuodesta 2023 eteenpäin tuoden esille sellon ja kitaran persoonallista ja ilmaisuvoimaista yhdistelmää. Konsertin ohjelmassa myöhäisromanttinen tarinankerronta yhdistyy 1900-luvun alkupuolen kuvitelmiin.

Muistikahvila

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Muistikahvila

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Muistikahvila

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Free

Muistikahvila

Kirjaston Kivijalka Rautalammintie 4 , Rautalampi

Muistikahvila on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka kaikille muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneille. Mukavaa yhdessäoloa ja muistitreeniä kahvikupin äärellä.

Tähän kalenteriin on koottu eri toimijoiden Rautalammilla järjestämiä tapahtumia. Rautalammin kunta ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.

Jos haluat oman tapahtumasi lisättäväksi kalenteriin jätä tapahtuman tiedot linkin takaa löytyvällä lomakkeella.

Chatbot