Kaavat

Etelä-Konneveden rantayleiskaavan päivittäminen. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 30.5.2017 § 37 ja 26.9.2017 § 92.

Kategoria: Valmis

Tavoitteena on päivittää vuonna 1994 vahvistettu Etelä-Konneveden rantayleiskaava vastaamaan Konneveden kunnan puolella olevaa, samaa järveä koskevaa jo aiemmin päivitettyä, rantayleiskaavaa. Päivityksessä tullee varautua tekemään kaavaan n. 30 kpl rantarakennuspaikkoihin liittyvää rakennuspaikan siirtoa ja/tai rakentamisalueen päivitystä.  Lisäksi tulee kaavamääräysten osalta tehdä muutokset vastaamaan Konneveden kunnan puolella olevia Etelä-Konneveden kaavamääräyksiä kuitenkin ottamalla huomioon tämän jälkeen uudistunut lainsäädäntö.
Päivitys on edelleen oikeusvaikutteinen rantayleiskaava, jossa rakennusoikeudet on jo aiemmin osoitettu kiinteistökohtaisesti pohjautuen kantatilalaskelmaan sekä päivittämisessä otetaan huomioon alueen erityispiirteet ja suojelukohteet.

Hermanninrannan asemakaava. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2012 (§34)

Kategoria: Valmis

Tilalle 57:9  ja osalle  tilaa 57:10  laadittu asemakaava,  joka mahdollistaa hoiva-
kotitoiminnan  ja  sen  laajentamisen  alueella.  Kaava-alue  sijaitsee  Rautalam-
min  keskustaajaman pohjoisosassa  Liimattalan  salmen  etelärannalla. Kaava-
alueen sijainti ilmenee oheisesta kartasta ja rajaus liitteestä.
Asemakaava  on  lähtenyt  vireille  maanomistajan  aloitteesta.  Maanomistajan
tavoitteena on laajentaa olemassa olevia hoivakodin tiloja kaava-alueella. 
Suunnittelualueella  toimii  tällä hetkellä Hoivakoti Hermanninranta Oy. Hoiva-
toimintaan liittyvää asumista on tällä hetkellä kolmessa rakennuksessa. Lisäk-
si alueella on autotalli ja yrittäjän käytössä oleva vanha asuinrakennus. 

Niiniveden ja Iisveden rantaosayleiskaavan muutos Kuninkaansaari, hyväksytty 27.10.2015

Kategoria: Valmis

Rantaosayleiskaavan muutos koskee Haapamäen kylässä sijaitsevaa tilaa Länsiranta 7:62. Alue rajoittuu Iisveden Kuninkaansaareen. Kaavamuutoksen tavoitteena on siirtää kaksi lomarakennuspaikkaa tilan 7:62 eteläosaan. Kaavamuutosalueen koko on noin 20,61 ha. Rantaosayleiskaavan muutos on lähtenyt vireille maanomistajan aloitteesta.

Chatbot