Rautalammin kunnan raitilla sijaitseviin penkkeihin on laitettu Paikallislehti Sisä-Savossakin kevään aikana ilmestyneitä Kunnon eväät -jumppakortteja. Penkkilenkin suunnittelu sai alkunsa Voimaa vanhuuteen -kärkihankkeen siivittämänä.
Penkkilenkki kulkee Pappilanpellolta Rautalammintien ja Pappilantien risteyksen kautta ja kiertää rantareittiä pitkin Kirkkotielle. Penkkilenkki jatkuu seurakuntatalon ja kirkkopuiston kautta Rautalammin pääraitille. Lenkin pituus on noin 1,7 km. Penkkilenkin varrelta löydät 14 penkkiä, joihin kiinnitetyt kuvalliset jumppakortit sisältävät kattavasti lihaskunto-, koordinaatio-, tasapaino ja liikkuvuusharjoitteita.
Penkkilenkin tarkoitus on aktivoida ja kannustaa eri-ikäisiä kuntalaisia liikkumaan. Ikäihminen uskaltautuu helpommin kävelylle, jos lenkin aikana pääsee tarvittaessa istumaan. Toivomme, että penkkilenkki jumppakortteineen antaa iloa ja intoa kaikille liikkujille. Toivomme myös, että jumppakortit saisivat olla opasteenamme kaikessa rauhassa syksyn ajan.
Vanhustenviikolla, keskiviikkona 9.10.2019 tehdään yhteinen kävelylenkki ja kierretään penkkilenkki. Kokoonnutaan aloittamaan penkkilenkki kirkkopuistoon klo 13.00.