Ystävänpäivä on mitä parhain syy tehdä ilahduttavia eleitä ja pieniä hyviä tekoja omassa lähipiirissä ja -ympäristössä. Yhteisöllisyyden lisääminen on tehokas tapa lisätä hyvinvointia koko yhteiskunnassa ja siksi kannustamme miettimään, mikä olisi itsellesi mieluisin ja pienellä vaivalla toteutettavissa oleva ystävällinen teko.
Vuosikymmeniä sitten kortteleiden ja kaupunginosien naapurustohenki ylläpiti kulttuuria, jossa kaikki yhdessä huolehtivat oman kylän väestä. Nykyaikana emme enää yhtä lailla katso naapurimme perään, vaan elämme kiireisempää ja oman kodin pärjäämiseen keskittyvää elämää. Eikä meitä suinkaan voi tästä syyttää, ovathan ajat muuttuneet kovastikin männävuosilta.
Siksi naapuriapusovellus Commun kautta naapurustojen ja yhteisöjen on mahdollista oppia takaisin yhteisöllisyystaitoja, kuten avun tarjoamista ja pyytämistä, jauhojen lainaamista, kauppakassien kantamista, seuranpitoa yksinäiselle… Mahdollisuudet hyviin tekoihin ovat rajattomat, kun nostamme katseemme oman hektisen arkemme sijaan tarkkailemaan ympärillemme.
Pienilläkin hyvillä teoilla on suuri vaikutus. 4+1 helppoa tapaa tehdä hyvää
Ystävänpäivän kunniaksi rohkaisemme miettimään, millä tavoin jokainen meistä voi laittaa hyvän kiertämään omassa lähiympäristössään.
- Kenties naapurin iäkäs yksineläjä voisi kaivata apua pihan kolaamisessa tai mukaan kauppareissulle?
- Olisiko kotona pieneksi jääneitä lastenvaatteita tai ylimääräisiä urheiluvermeitä, jotka voisi lahjoittaa samassa korttelissa asuvalle perheelle?
- Milloin viimeksi pysähdyit juttelemaan ventovieraan kanssa koiria ulkoiluttaessa?
- Onnistuisiko kimppakyyti treeneihin tai kukkien kastelu naapurin ollessa reissussa?
Se että annamme pienen hetken kalliista ajastamme, kiireettömästi toiselle ihmiselle, palkitsee aina. Avun pyytäminen leivonnaisreseptin muodossa voi olla kunnia-asia innokkaalle kotileipurille ja ompelukoneen lainaaminen voi säästää toiselta investoinnin heikon rahatilanteen keskellä.
Tärkeintä tänä ystävänpäivänä on, että me kohtaamme hymyssä suin ympärillämme olevat ihmiset ja täten osoitamme heidän tulevan nähdyksi. Aina auttamiseen ei tarvita sanoja eikä omaisuutta, vaan pelkkä lämmin katse ventovieraalta voi olla toiselle käänteentekevä ilahdus harmaan arjen keskellä. Jos kuitenkin kipinä auttamiseen taikka tarve avun pyytämiseen ovat nyt läsnä, niin Commun kautta on helppo kohdata omia lähiseudun hyväntekijöitä ja löytää erilaisia auttamisen mahdollisuuksia.
Näin pyydät ja annat apua helposti Commu -sovelluksen kautta
- Lataa Commu-sovellus Google Play -kaupasta tai App Storesta.
- Rekisteröidy sähköpostilla ilmaiseksi. Voit halutessasi vahvistaa henkilöllisyytesi pankkitunnistautumisella tai mobiilivarmenteella.
- Selaa avunpyyntöjä tai luo oma auttamisen ilmoituksesi. Voit auttaa paikallisesti tai etänä.
- Anna ja pyydä apua! Jokainen avunpyyntö ja hyvä teko kerryttää kotipaikkakunnallesi pisteitä Suomen yhteisöllisin kunta kilpailuun. Vuonna 2024 Harjavalta voitti 1300€ palkintopotin yhteiseen hyvään.
Lue lisää commusta kunnan sivuilta https://www.rautalampi.fi/asuminen-ja-ymparisto/commu/
Katso video, mitä voit tehdä ystävänpäivänä!