Yrittäjien aamukahveilla vieraana ke 16.10. Kuopion kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen

Latsinmäen puutarhan yritystarina – Heikki Sikanen

Yrittäjäaamukahveja järjestävät kunnan elinkeinoasiantuntija Tuomo Vähäsarja ja kunnanjohtaja Anu Sepponen. Keskiviikkona 16.10. yritysaamukahveille saapui kymmenen paikallista yrittäjää ja tälläkin kertaa aloitettiin yritystarinalla, vuorossa oli Heikki Sikanen. Hän jatkaa vanhempiensa yritystä Latsinmäen Puutarha sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Päätuotteet ovat tomaatti ja kurkku, lisänä paprika, kirsikkatomaatti ja keltainen luumutomaatti. Jakelu menee PeeÄssän kautta.

Ensimmäinen kesä on mennyt ihan hyvin, vaikka asioita on opittu myös kantapään kautta.  Onneksi isä Pekka on vielä mukana auttamassa. Maanviljelyssä on omat haasteensa, myös uusissa esimiestehtävissä. Työ on kausiluonteista ja parhaimmillaan Heikillä on ollut seitsemän alaista ja kaukaisimmat työntekijät ovat tulleet Thaimaasta. Esimiestaitojen lisäksi on kasvanut myös kielitaito. Työtä olisi tarjolla myös paikallisille, esimerkiksi lukiolaisille, mutta olosuhteet työssä saattavat yllättää ja olla raskaita, esimerkiksi kesäisin haasteena on kuumuus.

Ajatuksissa on yrityksen laajentaminen ja kehittäminen niin että se voisi joskus olla ympärivuotista. Myös suoramyyntiä harkitaan. Haasteita asettavat suuri kustannusten nousu mm. energiakustannusten osalta ja tähän etsitään ratkaisuja. Neuvoja luvattiin myös muiden yrittäjien puolesta. Kiitos Heikki, kun kerroit meille yritystoiminnastasi!

Heikki Sikanen kertoo sukupolvenvaihdoksesta

Ihmiset, investointi ja intra

Veli-Jussi Jalkanen, Anu Sepponen ja Kaija Savolainen.

Kuopion Kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen innoitti rautalampilaiset yrittäjät vilkkaaseen keskusteluun ja tästä lyhyt referointi alla. Hän toi meille kolmen i:n viestiä, ihmiset, investoinnit ja infra. Eniten käytiin hyvää keskustelua infrasta ja investoinneista, toki puhuttiin myös siitä, miten kuntalaisesten osaamisesta, miten suhtaudutaan lapsiin ja lapsiperheisiin.

Kauppakamarin investointiselvitysten mukaan investoinnit ovat kasvaneet merkittävästi Pohjois-Savossa, olisivat kauppakamarin suhdannekyselyn mukaan vuoden 2030 mennessä noin13,1 miljardia, laskelmassa on mukana 12 toimialaa ja 90 yritystä. Tällä Savolainen halusi myös luoda uskoa Rautalammin investointeihin, kuten vihreän energian tuottamiseen. Sen myötä toivottiin myös Kauppakamarin vaikuttamista Pohjois-Savon liittoon sujuvimpien ja tasapuolisimpiin kaavamuutoksiin, esimerkiksi erilaisille energiayrityksille (tuuli-, vety- ja aurinkovoima), sekä helpottamaan rakentamista. Tästä seurasi myös keskustelua linjasiirtokapasiteetin lisäämisestä ja varmistamisesta. Savolainen puhui rohkeasta tekemisestä ja eri elinkeinoalojen yhteensovittamista, kuten kaivosteollisuus ja tuulivoima, unohtamatta luontoarvoja. Ja että katsottaisiin myös maakuntarajojen yli.

Kauppakamarikysely: Yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat kohentuneet – huippulukemiin yhä matkaa – Kuopion alueen kauppakamari (kuopiochamber.fi)

Ismo Noronen, Heli Haukka ja Timo Lindsberg

Toinen asia, mistä puhuttiin paljon, liittyivät infraan ja teihin. Yrittäjät olivat huolissaan lähiteiden kunnosta, sillä vaikuttavat jopa työvoiman saantiin. Savolainen oli ilahtunut Valtatie 5:n kunnostukseen saamaan isoon tukeen välillä Leppävirta – Kuopio.  Kaiken kaikkiaan aamupäivän keskustelu oli antoisaa ja kannustavaa. Yrittäminen vaatii sitkeyttä! Kaija Savolaisen päivä jatkui yritysvierailuilla ja esittelyillä Ecomet Oy:lla, Hanka Taimenella ja Easydoing Oy / Salli Systemsilla. Kiitos esittelelijöille Sari Hukka, Yrjö Lankinen ja Veli-Jussi Jalkanen.

Kuopion Kauppakamarin strategiaan pääset tutustumaan Strategia – Kuopion alueen kauppakamari (kuopiochamber.fi)

Seuraavat Yrittäjien aamukahvit ovat to 14.11. klo 8 Rautalammin pitseriassa. Lämpimästi tervetuloa!

Yrittäjiä aamukahveilla kunnanvirastolla.

Ja lisää Kuopion kauppakamarista voi lukea täältä

« Uutishuone

Chatbot