Suuri Kouluilta 23.11.2023 klo 18.00 Matti Lohen koululla

Rautalammin kunnassa on käynnissä koulun ja kouluverkoston kehittämisprosessi. Millainen voisi olla tulevaisuuden koulu? Tavoitteena kouluprosessissa on luoda näkymä pedagogisesti ja taloudellisesti kestävään kouluratkaisuun Rautalammilla.

Taustana prosessille on lähivuosina voimakkaasti laskeva oppilasmäärä: ennusteiden mukaan oppilasmäärä puolittuu kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan oppilaskohtaiset kulut ovat voimakkaassa nousussa. Miten kunta voi tulevaisuudessa ylläpitää omaa peruskoulua? Vai onko kunnassa omaa peruskoulua ollenkaan?

Syksyn mittaan kouluprosessi on edennyt vahvasti henkilöstöä ja kuntalaisia kuullen. Alkusyksystä oli prosessin käynnistänyt Suuri Kouluilta sekä Kerkonjoen koululla että Matti Lohen koululla. Syksyn mittaan eri vaihtoehtoja on käsitellyt pyöreän pöydän työryhmä, jossa on edustus koulujen henkilöstöstä sekä koulujen ja varhaiskasvatuksen vanhemmista. Pyöreän pöydän työryhmä on arvioinut eri vaihtoehtoja ja suunnitellut lapsivaikutusten arviointiprosessia. Henkilöstöä on kuultu neljässä eri tilaisuudessa.

Nyt järjestettävässä Suuressa Kouluillassa kuntalaisille halutaan jakaa tietoa siitä, missä ollaan menossa tässä vaiheessa. Käydään keskustelua eri vaihtoehdoista. Luodaan yhteistä näkymää pitkälle tulevaisuuteen.

Suuri Kouluilta on Matti Lohen koulun vanhassa salissa torstaina 23.11.2023 klo 18 alkaen.

Tapahtumasta jo ennalta tietoa antaa sivistys- ja hyvinvointijohtaja Matti Vänttinen, puh. 040 480 1492.

Lämpimästi tervetuloa rakentamaan tulevaisuuden koulua!

« Uutishuone

Chatbot