Avantouintitiedote

Aiempina vuosina talviuintipaikka on ollut osa Rautalammin kunnan uimahallin tarjoamaa palvelua. Uimahallin yhteydessä olevan talviuintipaikan käyttöä ohjaava laki on Kuluttajaturvallisuuslaki. Kuluttajaturvallisuuslaissa on laajennettu kuluttajapalvelun tarjoajan vastuuta siten, että toiminnassa tulee huomioida valvontaviranomaisten antamat ohjeet ja suositukset (KuTuL 3 luku 11 §). Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (TUKES) on antanut ohjeet Uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi (1/2015). Lisäksi avantopaikkojen toimintaa ohjaa Kuluttajaviraston ohjeistus. Jos avantouintipaikka on uimahallin yhteydessä, on uimahallin kyettävä vastaamaan myös avantouintipaikan turvallisuudesta samalla tavoin kuin uimahallin sisätilojen turvallisuudesta.

Rautalammin kuntaa on Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) lakisääteisissä vuosittaisissa tarkastus- ja koulutustilaisuuksissa aiempina vuosina suullisesti huomautettu, että avantouinnin järjestelyt eivät vastaa kaikilta osin ohjeita ja määräyksiä. Myös uimahallin henkilökunta kokee, että resurssit avantopaikan valvontaan ovat olleet riittämättömät. Tänä vuonna (2020) turvallisuus- ja vastuukysymyksiin on alettu paneutua aiempaa tarkemmin TUKES:in ja Kuluttajaviraston ohjeiden pohjalta. Rautalammin tilannetta, avantopaikkaan liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeistuksia on tarkasteltu myös asianajajan toimesta. Laki puoltaa sivistystoimen kantaa avantoasiaan liittyen ja korostaa vastuunkysymysten ensisijaisuutta. Asianajajan selvityksessä annetaan kiitosta siitä, että liikuntatoimi on aktiivisesti ottanut selvää vastuuasioista ja reagoi huomaamiinsa epäkohtiin.

Avantouintiasiaa on käsitelty sivistyslautakunnassa, kunnanhallituksessa ja erilaisissa työryhmissä. Asianvalmistelussa on konsultoitu asianajajan lisäksi SUH:n asiantuntijoita, liikuntapuolen seuroja ja käyty vuoropuhelua avantouimareiden kanssa.

Tarkoitus on etsiä avantouintiharrastuksen mahdollistamiseksi järjestely, jolla toimintaa voidaan ohjeiden ja säädösten puitteissa jatkaa turvallisesti ja hyvällä omallatunnolla. Avantouinnilla on lukuisia vaikutuksia kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Suurimpana ongelmana avantouintipaikan käyttämisessä on tällä hetkellä se, että avantouinti on ollut osa uimahallin palvelua. Rautalammin kunnan uimahalli on pieni ja sen valvontaresurssi on isoihin palvelun järjestäjiin nähden todella niukka. Tästä aiheutuu valvontaan liittyvä ongelma, kun Tukesin ohjeessa sanotaan;
• Jos talviuintipaikka on osa uimahalli- tai kylpyläpalvelua (ulkoallas avantona tms.), on sen turvallisuusjärjestelyt oltava Kuluttajaviraston ohjeet uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi mukaiset.
• Uimahalli- tai kylpyläpalveluntarjoaja vastaa myös sen yhteydessä tarjottavan talviuintipaikan valvonnasta samalla tavoin, kuin muidenkin altaiden.
• Talviuintipaikan valvontajärjestelyissä on huomioitava, että itse uimahallin tai kylpylän uinninvalvonnan taso ei saa heiketä tilanteessa, jossa uinninvalvoja seuraa talviuintipaikalta välitettyä kuvaa tai joutuu lähtemään talviuintipaikalle

Tällä hetkellä selvää on se, että

  1. Avanto ei voi olla osa uimahallin palvelua.
  2. Avantouinnin järjestämiseen pyritään löytämään uusi toimintamalli.
  3. Toiminnallisesti järkevin tapa ylläpitää avantopalveluita on kunnan ja yhdistyksen yhteistyö.

Ehdotus:
Sivistystoimi ehdottaa, että avantouintipaikkaa lähdetään ylläpitämään kunnan ja yhdistyksen yhteistyöllä. Kunta tarjoaa käyttäjille pukutilan (lämmitetty kontti), sähköt, avantopumpun sekä parkkialueen talvikunnossapidon. Sivistystoimi ehdottaa, että aktiiviset avantouimarit perustaisivat yhdistyksen, joka toimii palveluntarjoajana. Käytännössä yhdistyksen tehtäväksi jäävät pienet kunnossapitotyöt, kuten kävelyväylien puhtaanapito, turvallisuusasiakirjojen laadinta ja pukutilojen siistimistyöt. Yhdistys voi halutessaan kerätä avantouimareilta kannatusmaksua ja hakea kunnalta liikuntatoimen avustuksia. Kunta auttaa avantouimareita tarvittaessa yhdistyksen perustamisessa ja turvallisuusasiakirjojen laadinnassa.

Kiinnostuitko yhdistystoiminnasta? Asian tiimoilta voit olla yhteydessä vapaa-aikasihteeriin inna.kaariainen(a)rautalampi.fi.

« Uutishuone

Chatbot