Suurten kiinteistöjen, esimerkiksi hallien, omistajien kannattaa varmistaa kattojen kestävyys suuren lumikuorman takia. Suomen Ympäristökeskus SYKE on varoittanut hallien omistajia suuresta lumikuormasta, koska esimerkiksi kattorakenteissa piilevät rakennevirheet alkavat tyypillisesti ilmetä maaston lumikuorman kasvaessa. Lumikuormat ovat viimeisimmän kuukauden aikana kasvaneet merkittävästi.
SYKE muistuttaa, että omakoti- ja pientalojen kattojen kestävyydestä ei käytännössä koskaan ole ollut ongelmaa, joten lumenpoistoon ei omakotiasujien tarvitse kattojen kestävyyden takia ryhtyä. Katolta putoava lumi voi kuitenkin aiheuttaa vaaraa.
Lumen poistaminen kannattaa antaa ammattilaisten tehtäväksi. Jos lumet aikoo poistaa itse, tulee työturvallisuudesta huolehtia aina ensimmäisenä. Lisäksi on varmistettava, ettei pudotettavan lumen alle jää ihmisiä tai omaisuutta. Jos lumen pudottamisen teettää ulkopuolisella, on huolehdittava, että pudottajan vastuuvakuutusturva on kunnossa.
Lisätietoja:
- Suomen ympäristökeskuksen tiedote 7.2.2019
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesitilanne_ja_ennusteet/Lumi/Vesitilanne__lumi(8430) - Valtion ympäristöhallinnon lumiennustekartta:
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/90/lumi2/vesitilanne.html